keskiviikko 13. kesäkuuta 2018

Uusi blogi!



Tämä blogi on elänyt pitkään hiljaiseloa. Olen kuitenkin halunnut kirjoittaa jo pitkään jotakin, ja blogin pitäminen on myös harrastus, josta olen aina sitä aktiivisemmin tehdessäni nauttinut kovasti. Mielessäni kypsyi kevään mittaan ajatus uudesta blogista, ja viime viikonloppuna julkaistiin Life at Max.

Life at Max on monella tapaa ajatukseltaan hyvin samankaltainen kuin Annan Aurinkokunta. Tämän blogin tyyli tuntui (ja tuntuu edelleen) hyvin omalta ja minunlaiseltani, joten sama jatkuu varmasti myös uudessa blogissa.

Kirjoitan Life at Maxia sekä suomeksi että englanniksi muutamastakin syystä: Ensinnäkin, tykkään kirjoittaa englanniksi! Minusta on mukava harjoitella vieraalla kielellä kirjoittamista, ja haluan oppia entistäkin sujuvammaksi kirjoittajaksi myös englannin kielellä. Toiseksi, minulla on ystäviä, jotka eivät ymmärrä suomea, ja haluan jakaa tarinoitani myös heidän kanssaan. Kolmanneksi, miksi ei!

En aio poistaa tätä blogia, sillä saattaahan olla, että silloin tällöin päivitän tätäkin. Life at Max on kuitenkin tällä hetkellä projekti, johon panostan niin paljon aikaa, kuin minulla inhimillisesti katsoen on sille antaa.

Haluan kutsua kaikki tänne vielä harhautuvat uteliaat kurkistamaan Life at Maxin puolelle, sieltä löytyy uusimpia mietteitäni!

torstai 15. maaliskuuta 2018

Kun haluaa kirjoittaa, täytyy kirjoittaa

Hei! Mitä haluat tehdä työksesi?

Kirjoittaa.

Sehän kuulostaa hienolta! Mitä haluat kirjoittaa?

Ei aavistustakaan.


On enemmän kuin todennäköistä, etten koskaan tule kirjoittamaan työkseni, joten kirjoitan sitten ilokseni. Realististen ajatusten suosiminen ei tosin milloinkaan ole ollut vahvuuksiani, siispä vallitseva optimisti-idealistiminäni sanookin,

eihän sitä koskaan tiedä.



Tämä blogi on ollut hiljaa pitkään. Ei kuitenkaan liian pitkään, sillä en ole koskaan kirjoittanut tänne vain jotain julkaistakseni. Blogi ei vain ole tuntunut niin tärkeältä.

Ehkä kevät on herättelemässä minussakin jotakin, ja innostun blogin kirjoittamisesta taas uudelleen. Tai voihan olla, että tätä kirjoitusta seuraa jälleen kuukausien tauko. Mistäs näitä tietää!

Mielessäni on kuitenkin viime aikoina pyörinyt paljon kaikenlaisia ajatuksia, joista joitakin voisi olla mielenkiintoista pohtia myös täällä.

Kevät on yksi maailman ilahduttavimmista asioista. Minulle kevät on jo pitkään alkanut virallisesti maaliskuun ensimmäisenä päivänä, mutta tänä vuonna olen tehnyt tähän määritelmään pienen tarkennuksen: kevät alkaa, kun ulkona tuoksuu ensimmäisen kerran keväälle. Tiedättehän, miltä kevät tuoksuu? Ensimmäinen kevääntuoksuinen päivä oli tänä vuonna helmikuun puolella, olen vähän harmissani, etten tullut kirjoittaneeksi päivämäärää mihinkään ylös. Onkohan tällainen mielenkiinto vuodenaikojen kalenteriseurantaa kohtaan jokin merkki iän karttumisesta? Ei se hassummalta tunnu missään tapauksessa.

Olen myös pistänyt merkille, että oikeastaan joka vuosi kevät tuntuu hujahtavan ohi silmänräpäyksessä. Yhtenä päivänä huomaat krookusten pilkistävän maasta talon aurinkoisella seinustalla lumiröykkiöiden vielä hallitessa pihanäkymää, mutta seuraavana päivänä koivuissa onkin jo kypsät lehdet ja voikukat alkavat lähestyä ensimmäisen kukintansa loppusuoraa. Suurinpiirtein tältä se ainakin minusta monesti tuntuu. Olenkin siis päättänyt aloittaa tänä vuonna keväästä nauttimisen varhain.

Vaikka valon, lämmittävien auringonsäteiden ja linnunlaulun perusteella kevättä on vietetty jo jokunen viikko, on vielä hieman vaikeaa ajatella keväisiä ajatuksia, kun valtavat lumikasat muodostavat pieniä vuoristoja, pakkasta on ihan tuntuvasti ja viima viiltää vedet valumaan silmistä. Vakaa aikomukseni on kuitenkin kaivaa kevät esiin kaiken talvisuuden altakin, jotta varmasti saan kaiken irti tästä energiaa pursuilevasta vuodenajasta. Jos jättää kevätnautiskelun odottamaan keväisempää hetkeä, havahtuu kohta siihen, että on auttamattomasti myöhässä. Ja koska nykyään tuntuu olevan harmillisen epävarmaa, seuraako kevättä kesä vai jokin outo, määrittelemätön vuodenaika, on kevätintoilun aikaistaminen sitäkin perustellumpaa.

Asenne todella ratkaisee hyvin monessa eri tilanteessa. Esimerkiksi keväisten auringonsäteiden paljastama pölyn vallankumous sekä likaiset ikkunalasit eivät suinkaan ole aihe turhautumiselle, vaan niistä voi tehdä ihanan päätelmän: valo on taas täällä!

maanantai 18. syyskuuta 2017

Home is where your heart is

Viime torstaina palasin lähes kuukauden reissulta Italiasta. Matka herätti paljon ajatuksia, joiden jäsentelyssä läpikäymisessä kulunee vielä paljon aikaa. Halu kirjoittaa heräsi jälleen kuukausien kadoksissaolon jälkeen. Tänään en kuitenkaan kirjoita tämän enempää, mutta jaan tänne blogiinkin Facebook-päivitykseni reissuni kotiinpaluupäivältä.


"The automatic message from an airline literally hit home, even though it was about my flight(s) back home to Finland. But then again, where is home exactly? The proverb claims home to be where your heart is, and I usually take my heart with me wherever I go, so that might explain why it felt like I had arrived just where I belonged the minute I landed in Rome on August 18th.
The 28 days I spent in Italy were filled with complete happiness, beauty, wonder and shameless escapism, new friends, experiencing hospitality I had never imagined would actually exist, finding new sides of myself and accepting that children can stay up until midnight. There was also a lot of waiting: for trains, in trains, in lines, for people to show up - but then again all I had was time, so waiting was just another way to spend it.

I have a new love affair with something that will always be there, I can revisit it whenever I want to and it will forever offer the excitement of discovering something new. I felt sad knowing I had to leave, but why should I be sad when I have all this love and happiness to take with me, all I've seen, heard, felt and experienced? After all how much I will miss this place only proves how deeply I've fallen in love with it, and that is probably the best reason to come here again. And again. And again.
Then there's the one thing I'm slightly worried about: coffee. I mean, I will never give up tea, but thanks to the non-existing tea culture in Italy I know what coffee actually tastes like now, and to my own surprise I've found myself craving for it on the daily basis. While I know I can learn to speak Italian - and I will, just wait - I do have my doubts about learning how to make actually good coffee. I think I will give it a try though. And when I fail miserably in my efforts, then I can just come back here to get my fix. Problem solved!"

keskiviikko 29. maaliskuuta 2017

Kevätenergiaa



Kevät on aina sellaista aikaa, että menen hyvällä tavalla hieman sekaisin päästäni. Lisääntyvä valo ja heräilevä luonto tuovat mukanaan sellaisen määrän energiaa, että sen valjastaminen tuottaa hetkittäin hankaluuksia. Hieman harmillista tosin on, että tuon energian suuntaaminen esimerkiksi gradun kirjoittamiseen tai muuhun oikeasti järkevään tekemiseen ei ole mitenkään itsestäänselvää tai yksinkertaista, sillä se tuntuu luonnostaan hakevan luovempia purkautumiskeinoja.



Kevätenergia kutittelee mielikuvitusta ihan omanlaisellaan tavalla, mikä on tietenkin hirveän hauskaa, kun töissä paistetaan mielikuvitusvaahtokarkkeja lumipallonuotiolla tai leikitään jääkarhuja saalistavaa lihansyöjäpingviiniä. Omalla kohdallani kevätenergia on tänä vuonna tuntunut kiteytyvän erityisesti esimerkiksi soittamiseen, laulamiseen, musiikin kuunteluun, lukemiseen tai valokuvaamiseen sekä juuri nyt kirjoittamiseen. Hassua onkin, että vaikkapa lukeminen voi olla juuri sopivaa puuhaa kevätenergiapuuskassa, vaikka sen ei luulisi liiemmin energiaa vaativan. Siitä olen erityisen onnellinen, että soittaminen on tuntunut niin ihanalta, sillä se on itselleni hyvin luonteva tapa ilmaista itseäni. Olen kuitenkin soittanut viime vuosina hirveän vähän, joten soittoinspiraation paluu tänä keväänä on ollut enemmän kuin tervetullutta.



Kaikenlainen kirjoittaminen on tuntunut olevan vähän jumissa alkuvuoden aikana. Viime aikoina olen kuitenkin huomannut höpöttäväni ystävän kanssa käydyissä viestikeskusteluissa niin paljon kaikenlaista aivan tyhjänpäiväistä, että tänään viimein pysähdyin miettimään asiaa. Ei sillä, että aina pitäisikään jutella kauhean syvällistä ja järkevää asiaa, mutta nyt yllättäen oivalsin, että ehkä tässä onkin kyse puhtaasti kirjoitusvajauksesta.



Aloin kirjoittaa freeflow-päiväkirjamerkintää muistikirjaani (pidän aina mukanani muistikirjaa ja kynää, ja se on osoittautunut hyvin hyödylliseksi), ja pian huomasin kirjoittavani uutta blogitekstiä. Hyvin äkkiä myös päässä sinkoilleet ajatukset rauhoittuivat ja asettuivat hyvässä järjestyksessä odottamaan omaa vuoroaan päästä käsittelyyn. Kupliva kevätenergia löysi uoman, jossa pääsi virtaamaan esteettä eteenpäin kohti kesää.


Valokuvat otettu pitkin kuluvaa vuotta Kesälahdella, Helsingissä ja Oulussa.